Pääsiäinen oli ja meni. Meillä ei oikeastaan ole minkäänlaisia pääsiäisperinteitä, joten loma meni siinä missä yleensä muutkin lomat, ollessa. Perjantain ja lauantaipäivän olin vaan, enkä tehnyt oikeastaan _mitään_... Lauantai-iltana kuitenkin extempore päätettiin Jennin kanssa lähteä Harjavaltaan, olihan siellä sentään aina yhtä ihana Finlanders ja kaverina Henkka ja Kulkurit, joita on tullut kans muutaman kerran nähtyä.
Ilta oli superkiva! Tutustuttiin vähän enemmän Henkkaan ja Kulkureihinkin, aiemmin se on mennyt vähän niinkuin vain ''siivellä''. Vaikka ei ole ainoa tällainen orkesteri, niin yksi iso plussa heissä on se, että he soittavat myös uudempia biisejä, kuten esimerkiksi heillä oli Nopsajalan Lupaan olla ja Sannin Me ei olla enää me.
Enempää höpöttelemättä tässä kuvia, joita tulikin aikalailla räpsittyä!


























